Scarpa Instinct VS

Disclaimer:Kuvan kengät on tuhrittu jottei kukaan muu erehdy luulemaan niitä omikseen.Pakasta vedetyt kengät eivät siis ole näin rumat.

Kerkesin jo pari vuotta kiikkumaan kahdella parilla Pythoneita, joista vuoden verran molempien pohjissa on kitkaa siivittämässä ollut vibramin edgeä. Kumi on aivan järjettömän kestävää, eikä kumpikaan pari osoita vielä tarvetta uudelle pohjaukselle.

 Pythonit edgellä pohjattuna vuoden keskiahkeran käytön jälkeen.

 Niinkuin kuvasta näkyy kenkä on edelleen täysin ehjä, tosin kaikilta osin jo muodoton. Jämäkkyys tuntui jäävän melkolailla kaupan hyllylle.


 Joka tapauksessa mulla on jo pitkään tehnyt mieli takaisin jäykemmän kengän pariin. Scarpan Instinct vs kengässä on juurikin samaa kumia, joita Pythoneihin aikanaan asennutin. Seos on kovempaa, ja siksi hiukan tunnottomampaa kuin muut vibramin seokset. Aggressiivisella esijännityksellä ja kovalla kumilla on saavutettu mielestäni kohtalaisen hyvä jäykkyyden ja tarkkuuden kompromissi. Monista lähteistä on vuotanut ylisanoja kengän istuuvudesta. KAIKKI aggressiiviset kengät oikeassa koossa jalkaani ahdettuina on tuottanut  tähän asti jonkun asteista tuskaa. Tämä pari ei ole mitenkään poikkeus. Ensitunne oli samaa luokkaa kun olisi vetänyt kastelukannut jalkaan.Muutaman tunnin mukauttamis-taiston jälkeen olen kuitenkin onneksi samaa mieltä muiden kanssa. Kenkä istuu hienosti ja kontrasti ensijärkytykseen on huikea.

Isovarvaspullistuma on perusvaiva tiukemmissa popoissa. Samaan ihanuuteen törmäsin tämänkin popon kohdalla.

Kunhan kenkää vaan pystyy pitämään jalassa, tärkein ominaisuus lienee suorituskyky. Suoritin jo sovittaessa ballerina-testin, jonka tulos yllätti positiivisesti: Varpailla seisominen sujui varsin vaivattomasti (Huom. En ole kenenkään muun nähnyt kiipeilykenkiä näin testaavan, eikä sillä välttämättä ole mitään tekemistä minkään kanssa).

Kengän jännitys ohjaa painon herkällä ja jämäkällä otteella isovarpaan alle. Heti ensimetreistä lähtien huomaa kuinka tarkka kenkä on. Huolimatta siitä että kenkä oli juuri vedetty pakasta, pystyin helposti luottamaan siihen että varvas on ensiyrittämällä oikeassa paikassa ja siinä se myös pysyy. Jalan rotaatio sisäsyrjältä ulkosyrjälle oli samaten helppoa. Kengän kärjen muoto tukee liikettä hienosti.

Ainoa kysymysmerkki tämän kengän kohdalla on miten se suoriutuu graniitilla. Yleensä jos ulos ylipäätänsä kerkeän, on graniitti useimmiten kiipeilyalustana. Edgekumi uudelleenasennettuna Pythoneihin oli ehkä heikon kombo tuohon hommaan johon olen ikinä törmännyt.
Ylitiukat 5 kertaa pohjatut Miurat tuntuivat maailman parhailta kengiltä tuon kärsimyksen jälkeen. Valitettavasti smearing-ominaisuuksista on moni juurikin valitellut, mutta aika näyttää. Kenkä vaikuttaa ensitestien jälkeen joka tapauksessa tarkalta, tukevalta ja jopa yllättävän mukavalta.
Visuaalisten havaintojen perusteella voin myös melko varmaksi todeta että Scarpan monot on Lasportivan vastaavia kestävämmät.

Hyvää uuttavuotta!

Tulipa pitkä tauko ennen kun sain taas bloggerin auki. Syy tähän lienee että haluan fiilistellä kulunutta vuotta joka on ollut kaikin puolin loistava. Miten sen nyt parhaiten ilmaisee. Mulla on kaikki mitä ihminen tarvitsee. No rahaa ei kyllä ole, mutta mitäpä sillä tekee kun hankin keiville vuosijäsenyyden.
Uudet kengät kyllä ostan tänään ja harkitsen syrjähyppyä Scarpan leiriin jos lesti on sopiva.
Olen kiivennyt jonkun verran sukkien kanssa enkä huomaa niissä hirveää eroa mun pyyttoneihin :)

Statistiikka kuluneelta vuodelta harjoituskertojen määrinä:

Buoldeointi 88
Köysikiipeily 10
Kiipeilyn oheisharjoitteet 20
Jooga 20
Keskivartalo 20.

Kirjaamatta on jääneet kymmenet ellei sadat venyttelykerrat jotka ovat mielestäni yhtä joogan kanssa.
Koko loppuvuoden panostinkin suuresti joogaan sekä lonkan aukomiseen. Jokin mikä on ollut 30 vuotta jumissa ei varmaankaan aukea hetkessä. Olen hyväksynyt tämän. Venyttelyn ja joogan pitäminen päiväruutinissa joka ikininen päivä on jo onneksi helppoa. Vielä helpompaa se on varmaan jättää pois kun aamusin väsyttää eikä kiinnosta.Tässä onkin loistava uudenvuodenlupauksen paikka: Pidän kehonliikkuvuusharjoitteet päivärutiinissa koko ensi vuoden.

Kehitys kuluneena vuotena on ollut sanalla sanoen huimaa. Koko syksyn kiipesin käytännössä volyymia ja perusvoimaa, sijoitellen sinne tänne muutaman vähän vaikeamman probleeman. Työkapasiteetti nousi tällä jaksolla ihan älyttömästi. Näin kävi myös flash sekä redpoint greideille. Viimeisen kuukauden olen kiivennyt vähän vaikeampaa. Aliarvion kuitenkin kuntoni pahasti sillä sain lähes kaikki kunnon projektit kiivettyä.Vaikeimmat reitit numeraalisesti joita projektoin olivat sormille helliä, kehonhallintaa vaativia 7a:ta. Nämä tuntuivat liian helpoilta optimaaliseen maksimiharjoitteluun. Vaikeampia reittejä mulle oli neljävitosella sijaitsevat sormekkaat ja pitkiä kurotuksia täynnä olevat core-helvetit.
Tällaiset reitit repii mun koko kehon palasiksi jo aika lyhyessä sessioissa joten näitä pitää muista tikata lisää kun pääsen palautumaan.

 Syy siihen miksi kehitys tänä vuonna oli samaa luokkaa kuin aloittejilla, on samassa tunteessa. Sitä vaan kiipee koska se tuntuu niin helvetin hyvältä. Toki vuosi on niin pitkä aika että siihen mahtuu muutama motivaatiodroppi mutten kiinnittänyt niihin mitään huomiota. Jos ei kiinnostanut, kiipesin näinä viikkoina pari perusvoimasessiota.Tällainen sitoutuminen nostaa kyllä itsekunnioitusta hyvällä tavalla. Toki jokapäiväisillä kehitystä tukevilla rutiineilla alkaa myös olla merkitystä kun ikää on 31 ja peruskunto luokkaa puliukko.

Kaikenkaikkiaan tuntuu hullullta tiivistää näin mahtava vuosi numeroiksi, mutta sitä fiilistä miten puntti kostuu kun saat jonkun herkän släbin kiivettyä on aika hankala blogata itelleen muistoksi. Tuleva vuosi on vähintäänkin yhtä hieno jo pelkästään siitä syystä että Jarmo on tehnyt meille uuden hienon keivin jonka on luvannut aukaista piakkoin.

Nähdään illalla keivillä, sinnehän varmaan kaikki muutkin tulee uuttavuotta kiipeillen juhlistamaan.
Jos nyt kuulut kuitenkin siihen vähemmistöön joka juhlii muilla metodeilla, niin nähdään ensivuonna.

Tehään yhteinen uudenvuodenlupaus ja nautitaan kiipeilystä ainakin koko ensi vuosi.

Kuva Kiipeilyparatiisista vuodelta 2011

Käsittämättömän moni kiipeilijä tuntuu painivan hyvin samantyyppisen ongelman kanssa, jonka voi varmaan kategorisoida epäonnistumisen peloksi.Moni tuskailee myös sen kanssa kuinka tärkeetä kipeeminen voi henkilökohtasella tasolla olla. Musta siinä että rakastaa jotain juttua (virkkausta,shakkia tai vaikka duunia) ei lähtökohtasesti oo mitään vikaa. Mutta siinä, että jotkut tietyt hyvin huolellisesti itse valitut suoritukset alkaa määritellä omaa minäkuvaa, piilee jo aika isoja suden kuoppia. Mitä se kullekin yksilölle tarkottaa on toki tapauskohtasta.Kiipeilyssä epäonnistumisen pelkoa voi esiintyä harvinaisen monella tasolla. Niin monella että siitä saa jo ihan kattavan listan. Yritän jaotella osatekijät jotenkin tähän:

Suoritustasolla piilevät:
-Yksittäinen muuvi.
-Yksittäinen reitti.

Primitiiviset pelot:
-Putoaminen
-Akuutti loukkaantuminen
-Krooninen luokkaantuminen
-Kuolema

Sosiaaliset:
-Suoriutuminen alle oman odotustason.
-Suoriutuminen alle tason jota oletat muiden sinulta odottavan.

Aina vallitsevat, epäilystä aiheuttavat pelot:
-Harjoittelenko riittävästi/laadukkaasti?
-Kehitynkö kiipelijänä vielä?
-Kehitynkö riittävästi omiin odotuksiini nähden?
-Kehitynkö riittävän nopeasti?

Mulla ei hirveästi ole antaa mitään konkreettista ohjetta millä noita pelkoja häivytetään, kuhan taas paasaan.Muutama asia jotka on ennenkin tullu varmasti esille, on kuitenkin syytä mainita.

Pitää osata kunniottaa sitä omaa tehtyä työtä. Joskusmuinoin tuli pohdittua että miks oma kehitys ei oo ollu yhtään tän nopeempaa.Nyt kun asiaa pohtii, musta on hienoa että kiipeilykertoja on vuosien varrella siunaantunu jo monta sataa.Oon onnistunu olemaan pitkäjännitteinen, hienoo.
Jos määränpäästä tulee matkaa tärkeempi, matkan pituus pitenee moninkertaseksi.
Jokanen kerta kun kengät on veetty jalkaan nöyrin ja avoimin mielin, on ollu vähintäänkin hieno kokemus.Niistä tulee automaagisesti hienoja hetkiä.Ego on kiipeilykaverina ihan kiva renki mutta huono koutsi. Aina ei voi olla 100%-tikissä fyysisesti, muttei sillä oo välttämättä mitään tekemistä sen kanssa minkälaisen panoksen antaa kullakin kertaa.

Ittensä vertaaminen muihin on musta ihan ok, kuhan sen suhteuttaa jotenkin järkevällä tavalla.
Aika moni meistä on taviskiikkuja esimerkiksi Nalleen verrattuna. Onneks herran kiikkuja voi ihailla livenä taas täälä pk-seudulla ens kuussa. Oman suorituksen suhteen pitää muistaa olla vaativa, mutta armollinen. Se angsti päin persettä menneistä sessioista on syytä siirtää voimavarana tulevaan. Ens kerralla sitte taas paremmin. Itseruoskinnasta jää kuitenkin pidemmänpäälle pahat arvet.

Olo ollut edelleen niin tukkonen ettei ole uskaltanu kiivetä. Näinpä on kerenny valokuvaamaan melko aktiivisesti.

Jatkan höpinää edellisen postin linjoilla.
Usein kuuluu sanottavan että boulderointi on paras harjoittelu muoto kiipeilyyn. Onko moisessa väitteessä jotain perää, vai onko boulderointi trendihippien hypetystä? Sportin ja boulderin merkittävin ero lienee suorituksen kesto. Lihaksistohan reagoi näihin kahteen eri kiikkumuotoon väkisinkin melko eri tavalla.Minusta loistava vertaus löytyy juoksusta. Boulderin kesto vastaa karkeahkosti 100-400 metrin roiskasua, kun taas köysireitin pituus(ajassa) vastaa useinmiten jopa suomessa minimissään 800 metrin happohelvettiä.

Molemmat kiipeilyn alalajit edellyttää kuitenkin aika monia samoja ominaisuuksia.
Tekniikka, kordinaatio,venyvyys, voima, keskittymis- ja reitinlukukyky, sekä voimakestävyys tulee ainakin heti mieleen. Erot näiden kahden suuntauksen välillä ovat kehon kannalta silti merkittäviä ja paras tapa havainnoida lajien ero käytännössä on tarkkailla boulderin pariin eksynyttä sporttikiipeilijää.

Kehon kannalta ero on mun mielestä varsin selkeä ja yksiselitteinen. Boulderoidessa keho pyrkii tyhjentämään lihaksiston voimavarat mahdollisimman nopeasti voimantuottoon.Mitä tehokkaammin, sitä suurempi teho hetkellisesti saavutetaan.Minkäänlaista palauttelua suorituksen aikana harvemmin tarvitaan. Sportissa vaaditaankin taas enemmän voimakestävyyttä, maitohapon sieto- ja reitinlukukykyä jotta sopivat lepopaikat saa käytettyä hyödyksi.Monia pelottaa myös köyteen tippuminen joka tuo lisämausteen touhuun. Äkkiseltään tästä voisi tehdä päätelmän että köysikiipeily on harjoittelumetodina boulderointia tehokkaampaa, mutta imo asia on juurikin päinvastoin.Tähän toki vaikuttaa millaisia sessioita kukin kiipeää.

Kun hallilla seuraa muiden köysitouhuja, näyttää siltä että moni tekee samoja virheitä mihin itellä oli aina taipumusta. Doggaillaan vaikeita reittejä, liian lyhyillä palautuksilla ja liian monta sarjaa perätysten. Jos joka toisella klipillä loppuu paukut ja lepäillään köydessä minimiaika että jaksaa taas tehdä muuvin tai kaks niin mikähän ominaisuus tällaisella tyylillä parhaiten kehittyy?
No eihän se ainakaan optimaalisesta perusvoima harjottelusta mitenkään mene? Tällä tyylillä kiiveten useamman kerran viikkoon saa kehon todella tukkoon. On kokeiltu aika monta kertaa.
Toinen maneeri minkä monesti on tullu havaittua on että helpommat reitit läpsytellään luvattoman huonolla tekniikalla toppiin.

Aina kun kiivetään lähellä omaa maksimiaan tekniikkaan kiinnittää huomattavasti enemmän huomiota. Boulderoidessa muutkin edellä mainitut virheet on mielestäni paremmin vältettävissä. Volyymiä ja intensiteettiä on helpompi säätää kesken session, koska toppauskuumetta boulderoidessa ei mulla ainakaan esiinny.Tällöin suorituksen kesto ja palautumisaika on lähempänä optimaalista voimaharjottelua. Tämä  ei  tosin ole mikään itsestäänselvyys.Monesti näkee jonkun antavan 10 yrkkää 5 minuutissa samalla reitille.

Oli niin tai näin, tärkeintä lienee että kiipeily pysyy itselleen hauskana ja mielenkiintoisena.
Tähän paras lääke on luullakseni kehittyä.



Join mökillä muuten kaljaa ja harjottelin tähikuvausta. Siitä se lähtee.

Parin vuoden ajan mulla on ollu intohimona kahlata läpi kaikki artikkelit koskien kiipeilyn lajinomaista harjottelua. Muun muassa neiti Eva Lopezin artikkelit on varsin viihdyttäviä http://en-eva-lopez.blogspot.fi/ Kolme vuotta on nyt menny aika aktiivisesti kiivetessä ilman suurempia taukoja ja turhautumisia ja alkaa viimein tuntua siltä että osaan muodostaa jonkunlaisen hataran käsityksen siitä mikä on tehokasta ja henk.koht toimivaa lajinomaista harjottelua. Listaan omat mielipiteeni/huomioni tähän jotta voin niitä myöhemmin, vuoden tai parin päästä tarkastella ja niihin palata.

-Yksittäinen paras harjoittelumuoto kiipeilyyn on kiipeily. 

-Volyymillä on merkitystä. Intensiteetillä on merkitystä.

-Edellisen kombinaatio on suurin yksittäinen tekijä kehihttymiselle.

-Jaksottamisesta on hyötyä.Ainakin henk.koht. kiipeäisin muuten liian paljon liian lujaa.
-Kehon huolto kovaa harjoiteltaessa on välttämätöntä sekä kehityksen maksimoinnin, että loukkaantumisriskin minimoimiseksi.

-Tiheä, kovan intensiteetin harjoittelu ilman riittävän pitkiä lepojaksoja johtaa loukkaantumiseen.

-Tiheä, kovan volyymin harjoittelu ilman maksimivoimakausia johtaa taantumiseen.

-Kaikki harjoittelu ilman voimaharjoittelua pysäyttää jossain vaiheessa vääjäämättä kehityksen, johtuen mm. seuraavasta väittämästä.

-Voima määrittää viimekädessä myös kestävyyden.

-Kestävyys ja voimakestävyys ovat täysin eri ominaisuuksia.

-Lihaksen hypertrofia ei (ainakaan mun kohdalla) pitäisi kiipeilyssä olla harjoittelun tavoite vaan sivutuote.

Ja viimiseksi tärkeimmät huomiot: 

-Kiipeilyllistä kehitystä ei kannata mitata liian lyhyellä aikan välin otannalla. Aiheuttaa aivan turhaa stressiä.

-Aikasempi voimallinen huippu on helpohkosti saavutettavissa.Lihasmuisti on varsin hyvä.
-Silloin kun ei huvita, käydään kiipeämässä tarvittava määrä perusvoimaa voiman ylläpitämiseksi.
-Silloin kun huvittaa kiivetään riittävä määrä myös perusvoimaa, sillä perusvoimaharjoittelu luo pohjan kehittymiselle.Motivoituneena kiipeämään projektit voi kiipeilystä tulla liian yksipuolista ja täten kuluttavaa.

-Säännöllinen, omistautuva ja monipuolinen harjoittelu johtaa pitkällä aikavälillä kehitykseen.

- Edelliseen viitaten kiipeilyssä "pitkä aikaväli" voi olla vuosia.

-Kärsivällisyys on hyve.

Aihe on varsin mielenkiintonen ja voin olla monessa asiassa täysin väärässä.Kuulisin mieluusti muiden havaintoja aiheesta.

Mukavia ylirasituksen merkkejä alkaa olla  nyt ilmassa. Kurkku on kipeänä kolmatta päivää, olo on leijuva,uni tulee todella huonosti jos tulee ja syke nousee rasituksesta välittömästi pilviin.
Vaaka näyttää joka päivä vähemmän ja vähemmän ja ruokahalu alkaa olla kateissa.
Ruokahaluttomuus ja syke tosin johtuu varmaankin stimulantista jota dietin tukena olen nyt hetkenaikaa popsinu.Toimivaa tavaraa jos ei välitä pienistä sivuvaikutuksista.
Eilinen vierailu Konalaan oli melko juhlava. Sain kiivettyä kolmen session projektin ( oranssi 6c+, rusettihänkin vasenosa). Toistin vielä uudemman kerran ja menin juomaan ansaitut lähetyskahvit.
Otin heti uuden projektin takaosan oikean puoleiselta  n.25-asteen negalta.Hieno reitti ja haluan sen videoida jahka saan sen ens viikolla pakettiin.Nyt harjotan itsekuria lepäämällä loppuviikon.