Hyvää uuttavuotta!

Tulipa pitkä tauko ennen kun sain taas bloggerin auki. Syy tähän lienee että haluan fiilistellä kulunutta vuotta joka on ollut kaikin puolin loistava. Miten sen nyt parhaiten ilmaisee. Mulla on kaikki mitä ihminen tarvitsee. No rahaa ei kyllä ole, mutta mitäpä sillä tekee kun hankin keiville vuosijäsenyyden.
Uudet kengät kyllä ostan tänään ja harkitsen syrjähyppyä Scarpan leiriin jos lesti on sopiva.
Olen kiivennyt jonkun verran sukkien kanssa enkä huomaa niissä hirveää eroa mun pyyttoneihin :)

Statistiikka kuluneelta vuodelta harjoituskertojen määrinä:

Buoldeointi 88
Köysikiipeily 10
Kiipeilyn oheisharjoitteet 20
Jooga 20
Keskivartalo 20.

Kirjaamatta on jääneet kymmenet ellei sadat venyttelykerrat jotka ovat mielestäni yhtä joogan kanssa.
Koko loppuvuoden panostinkin suuresti joogaan sekä lonkan aukomiseen. Jokin mikä on ollut 30 vuotta jumissa ei varmaankaan aukea hetkessä. Olen hyväksynyt tämän. Venyttelyn ja joogan pitäminen päiväruutinissa joka ikininen päivä on jo onneksi helppoa. Vielä helpompaa se on varmaan jättää pois kun aamusin väsyttää eikä kiinnosta.Tässä onkin loistava uudenvuodenlupauksen paikka: Pidän kehonliikkuvuusharjoitteet päivärutiinissa koko ensi vuoden.

Kehitys kuluneena vuotena on ollut sanalla sanoen huimaa. Koko syksyn kiipesin käytännössä volyymia ja perusvoimaa, sijoitellen sinne tänne muutaman vähän vaikeamman probleeman. Työkapasiteetti nousi tällä jaksolla ihan älyttömästi. Näin kävi myös flash sekä redpoint greideille. Viimeisen kuukauden olen kiivennyt vähän vaikeampaa. Aliarvion kuitenkin kuntoni pahasti sillä sain lähes kaikki kunnon projektit kiivettyä.Vaikeimmat reitit numeraalisesti joita projektoin olivat sormille helliä, kehonhallintaa vaativia 7a:ta. Nämä tuntuivat liian helpoilta optimaaliseen maksimiharjoitteluun. Vaikeampia reittejä mulle oli neljävitosella sijaitsevat sormekkaat ja pitkiä kurotuksia täynnä olevat core-helvetit.
Tällaiset reitit repii mun koko kehon palasiksi jo aika lyhyessä sessioissa joten näitä pitää muista tikata lisää kun pääsen palautumaan.

 Syy siihen miksi kehitys tänä vuonna oli samaa luokkaa kuin aloittejilla, on samassa tunteessa. Sitä vaan kiipee koska se tuntuu niin helvetin hyvältä. Toki vuosi on niin pitkä aika että siihen mahtuu muutama motivaatiodroppi mutten kiinnittänyt niihin mitään huomiota. Jos ei kiinnostanut, kiipesin näinä viikkoina pari perusvoimasessiota.Tällainen sitoutuminen nostaa kyllä itsekunnioitusta hyvällä tavalla. Toki jokapäiväisillä kehitystä tukevilla rutiineilla alkaa myös olla merkitystä kun ikää on 31 ja peruskunto luokkaa puliukko.

Kaikenkaikkiaan tuntuu hullullta tiivistää näin mahtava vuosi numeroiksi, mutta sitä fiilistä miten puntti kostuu kun saat jonkun herkän släbin kiivettyä on aika hankala blogata itelleen muistoksi. Tuleva vuosi on vähintäänkin yhtä hieno jo pelkästään siitä syystä että Jarmo on tehnyt meille uuden hienon keivin jonka on luvannut aukaista piakkoin.

Nähdään illalla keivillä, sinnehän varmaan kaikki muutkin tulee uuttavuotta kiipeillen juhlistamaan.
Jos nyt kuulut kuitenkin siihen vähemmistöön joka juhlii muilla metodeilla, niin nähdään ensivuonna.

Tehään yhteinen uudenvuodenlupaus ja nautitaan kiipeilystä ainakin koko ensi vuosi.

Kuva Kiipeilyparatiisista vuodelta 2011

Käsittämättömän moni kiipeilijä tuntuu painivan hyvin samantyyppisen ongelman kanssa, jonka voi varmaan kategorisoida epäonnistumisen peloksi.Moni tuskailee myös sen kanssa kuinka tärkeetä kipeeminen voi henkilökohtasella tasolla olla. Musta siinä että rakastaa jotain juttua (virkkausta,shakkia tai vaikka duunia) ei lähtökohtasesti oo mitään vikaa. Mutta siinä, että jotkut tietyt hyvin huolellisesti itse valitut suoritukset alkaa määritellä omaa minäkuvaa, piilee jo aika isoja suden kuoppia. Mitä se kullekin yksilölle tarkottaa on toki tapauskohtasta.Kiipeilyssä epäonnistumisen pelkoa voi esiintyä harvinaisen monella tasolla. Niin monella että siitä saa jo ihan kattavan listan. Yritän jaotella osatekijät jotenkin tähän:

Suoritustasolla piilevät:
-Yksittäinen muuvi.
-Yksittäinen reitti.

Primitiiviset pelot:
-Putoaminen
-Akuutti loukkaantuminen
-Krooninen luokkaantuminen
-Kuolema

Sosiaaliset:
-Suoriutuminen alle oman odotustason.
-Suoriutuminen alle tason jota oletat muiden sinulta odottavan.

Aina vallitsevat, epäilystä aiheuttavat pelot:
-Harjoittelenko riittävästi/laadukkaasti?
-Kehitynkö kiipelijänä vielä?
-Kehitynkö riittävästi omiin odotuksiini nähden?
-Kehitynkö riittävän nopeasti?

Mulla ei hirveästi ole antaa mitään konkreettista ohjetta millä noita pelkoja häivytetään, kuhan taas paasaan.Muutama asia jotka on ennenkin tullu varmasti esille, on kuitenkin syytä mainita.

Pitää osata kunniottaa sitä omaa tehtyä työtä. Joskusmuinoin tuli pohdittua että miks oma kehitys ei oo ollu yhtään tän nopeempaa.Nyt kun asiaa pohtii, musta on hienoa että kiipeilykertoja on vuosien varrella siunaantunu jo monta sataa.Oon onnistunu olemaan pitkäjännitteinen, hienoo.
Jos määränpäästä tulee matkaa tärkeempi, matkan pituus pitenee moninkertaseksi.
Jokanen kerta kun kengät on veetty jalkaan nöyrin ja avoimin mielin, on ollu vähintäänkin hieno kokemus.Niistä tulee automaagisesti hienoja hetkiä.Ego on kiipeilykaverina ihan kiva renki mutta huono koutsi. Aina ei voi olla 100%-tikissä fyysisesti, muttei sillä oo välttämättä mitään tekemistä sen kanssa minkälaisen panoksen antaa kullakin kertaa.

Ittensä vertaaminen muihin on musta ihan ok, kuhan sen suhteuttaa jotenkin järkevällä tavalla.
Aika moni meistä on taviskiikkuja esimerkiksi Nalleen verrattuna. Onneks herran kiikkuja voi ihailla livenä taas täälä pk-seudulla ens kuussa. Oman suorituksen suhteen pitää muistaa olla vaativa, mutta armollinen. Se angsti päin persettä menneistä sessioista on syytä siirtää voimavarana tulevaan. Ens kerralla sitte taas paremmin. Itseruoskinnasta jää kuitenkin pidemmänpäälle pahat arvet.

Olo ollut edelleen niin tukkonen ettei ole uskaltanu kiivetä. Näinpä on kerenny valokuvaamaan melko aktiivisesti.

Jatkan höpinää edellisen postin linjoilla.
Usein kuuluu sanottavan että boulderointi on paras harjoittelu muoto kiipeilyyn. Onko moisessa väitteessä jotain perää, vai onko boulderointi trendihippien hypetystä? Sportin ja boulderin merkittävin ero lienee suorituksen kesto. Lihaksistohan reagoi näihin kahteen eri kiikkumuotoon väkisinkin melko eri tavalla.Minusta loistava vertaus löytyy juoksusta. Boulderin kesto vastaa karkeahkosti 100-400 metrin roiskasua, kun taas köysireitin pituus(ajassa) vastaa useinmiten jopa suomessa minimissään 800 metrin happohelvettiä.

Molemmat kiipeilyn alalajit edellyttää kuitenkin aika monia samoja ominaisuuksia.
Tekniikka, kordinaatio,venyvyys, voima, keskittymis- ja reitinlukukyky, sekä voimakestävyys tulee ainakin heti mieleen. Erot näiden kahden suuntauksen välillä ovat kehon kannalta silti merkittäviä ja paras tapa havainnoida lajien ero käytännössä on tarkkailla boulderin pariin eksynyttä sporttikiipeilijää.

Kehon kannalta ero on mun mielestä varsin selkeä ja yksiselitteinen. Boulderoidessa keho pyrkii tyhjentämään lihaksiston voimavarat mahdollisimman nopeasti voimantuottoon.Mitä tehokkaammin, sitä suurempi teho hetkellisesti saavutetaan.Minkäänlaista palauttelua suorituksen aikana harvemmin tarvitaan. Sportissa vaaditaankin taas enemmän voimakestävyyttä, maitohapon sieto- ja reitinlukukykyä jotta sopivat lepopaikat saa käytettyä hyödyksi.Monia pelottaa myös köyteen tippuminen joka tuo lisämausteen touhuun. Äkkiseltään tästä voisi tehdä päätelmän että köysikiipeily on harjoittelumetodina boulderointia tehokkaampaa, mutta imo asia on juurikin päinvastoin.Tähän toki vaikuttaa millaisia sessioita kukin kiipeää.

Kun hallilla seuraa muiden köysitouhuja, näyttää siltä että moni tekee samoja virheitä mihin itellä oli aina taipumusta. Doggaillaan vaikeita reittejä, liian lyhyillä palautuksilla ja liian monta sarjaa perätysten. Jos joka toisella klipillä loppuu paukut ja lepäillään köydessä minimiaika että jaksaa taas tehdä muuvin tai kaks niin mikähän ominaisuus tällaisella tyylillä parhaiten kehittyy?
No eihän se ainakaan optimaalisesta perusvoima harjottelusta mitenkään mene? Tällä tyylillä kiiveten useamman kerran viikkoon saa kehon todella tukkoon. On kokeiltu aika monta kertaa.
Toinen maneeri minkä monesti on tullu havaittua on että helpommat reitit läpsytellään luvattoman huonolla tekniikalla toppiin.

Aina kun kiivetään lähellä omaa maksimiaan tekniikkaan kiinnittää huomattavasti enemmän huomiota. Boulderoidessa muutkin edellä mainitut virheet on mielestäni paremmin vältettävissä. Volyymiä ja intensiteettiä on helpompi säätää kesken session, koska toppauskuumetta boulderoidessa ei mulla ainakaan esiinny.Tällöin suorituksen kesto ja palautumisaika on lähempänä optimaalista voimaharjottelua. Tämä  ei  tosin ole mikään itsestäänselvyys.Monesti näkee jonkun antavan 10 yrkkää 5 minuutissa samalla reitille.

Oli niin tai näin, tärkeintä lienee että kiipeily pysyy itselleen hauskana ja mielenkiintoisena.
Tähän paras lääke on luullakseni kehittyä.



Join mökillä muuten kaljaa ja harjottelin tähikuvausta. Siitä se lähtee.

Parin vuoden ajan mulla on ollu intohimona kahlata läpi kaikki artikkelit koskien kiipeilyn lajinomaista harjottelua. Muun muassa neiti Eva Lopezin artikkelit on varsin viihdyttäviä http://en-eva-lopez.blogspot.fi/ Kolme vuotta on nyt menny aika aktiivisesti kiivetessä ilman suurempia taukoja ja turhautumisia ja alkaa viimein tuntua siltä että osaan muodostaa jonkunlaisen hataran käsityksen siitä mikä on tehokasta ja henk.koht toimivaa lajinomaista harjottelua. Listaan omat mielipiteeni/huomioni tähän jotta voin niitä myöhemmin, vuoden tai parin päästä tarkastella ja niihin palata.

-Yksittäinen paras harjoittelumuoto kiipeilyyn on kiipeily. 

-Volyymillä on merkitystä. Intensiteetillä on merkitystä.

-Edellisen kombinaatio on suurin yksittäinen tekijä kehihttymiselle.

-Jaksottamisesta on hyötyä.Ainakin henk.koht. kiipeäisin muuten liian paljon liian lujaa.
-Kehon huolto kovaa harjoiteltaessa on välttämätöntä sekä kehityksen maksimoinnin, että loukkaantumisriskin minimoimiseksi.

-Tiheä, kovan intensiteetin harjoittelu ilman riittävän pitkiä lepojaksoja johtaa loukkaantumiseen.

-Tiheä, kovan volyymin harjoittelu ilman maksimivoimakausia johtaa taantumiseen.

-Kaikki harjoittelu ilman voimaharjoittelua pysäyttää jossain vaiheessa vääjäämättä kehityksen, johtuen mm. seuraavasta väittämästä.

-Voima määrittää viimekädessä myös kestävyyden.

-Kestävyys ja voimakestävyys ovat täysin eri ominaisuuksia.

-Lihaksen hypertrofia ei (ainakaan mun kohdalla) pitäisi kiipeilyssä olla harjoittelun tavoite vaan sivutuote.

Ja viimiseksi tärkeimmät huomiot: 

-Kiipeilyllistä kehitystä ei kannata mitata liian lyhyellä aikan välin otannalla. Aiheuttaa aivan turhaa stressiä.

-Aikasempi voimallinen huippu on helpohkosti saavutettavissa.Lihasmuisti on varsin hyvä.
-Silloin kun ei huvita, käydään kiipeämässä tarvittava määrä perusvoimaa voiman ylläpitämiseksi.
-Silloin kun huvittaa kiivetään riittävä määrä myös perusvoimaa, sillä perusvoimaharjoittelu luo pohjan kehittymiselle.Motivoituneena kiipeämään projektit voi kiipeilystä tulla liian yksipuolista ja täten kuluttavaa.

-Säännöllinen, omistautuva ja monipuolinen harjoittelu johtaa pitkällä aikavälillä kehitykseen.

- Edelliseen viitaten kiipeilyssä "pitkä aikaväli" voi olla vuosia.

-Kärsivällisyys on hyve.

Aihe on varsin mielenkiintonen ja voin olla monessa asiassa täysin väärässä.Kuulisin mieluusti muiden havaintoja aiheesta.

Mukavia ylirasituksen merkkejä alkaa olla  nyt ilmassa. Kurkku on kipeänä kolmatta päivää, olo on leijuva,uni tulee todella huonosti jos tulee ja syke nousee rasituksesta välittömästi pilviin.
Vaaka näyttää joka päivä vähemmän ja vähemmän ja ruokahalu alkaa olla kateissa.
Ruokahaluttomuus ja syke tosin johtuu varmaankin stimulantista jota dietin tukena olen nyt hetkenaikaa popsinu.Toimivaa tavaraa jos ei välitä pienistä sivuvaikutuksista.
Eilinen vierailu Konalaan oli melko juhlava. Sain kiivettyä kolmen session projektin ( oranssi 6c+, rusettihänkin vasenosa). Toistin vielä uudemman kerran ja menin juomaan ansaitut lähetyskahvit.
Otin heti uuden projektin takaosan oikean puoleiselta  n.25-asteen negalta.Hieno reitti ja haluan sen videoida jahka saan sen ens viikolla pakettiin.Nyt harjotan itsekuria lepäämällä loppuviikon.

Keveys on mielyttävä tunne

Kesän sikabulkki-läskit on on karistettu ja vaaka pysähty aamulla 77 kilon tienoille. Rasvaa palaa ihan kauheaa tahtia ja olo on ajoittain jopa virkeä.Kattelin toissapäivänä vanhoja lomakuvia Meksikosta vuodelta 2010. Muutos näkyy jopa omaan silmään ja postaan before/afterin kyllä jahka viimiset traanit tästä tirisee.Nälkä on kyllä melko v-mäinen kumppani pidemmän päälle enkä sitä juurikaan siedä, eikä onneks oo ollu tarvettakaan.Tosin mahan täyttäminen 1200 kalorilla päivää kohti on saanu luovuuden kukkasen kukkimaan mitä moninaisemmin tavoin.Jos tuo vajaaksi syöminen ja rasvanpoltto jotakuta kiinnostaa voin
siitä kirjoitella.

Kiipeilyt on sujunu varsin mukavasti perusvoima tyylisillä meiningeillä lukuunottamatta yllätys yllätys, kampustelusta kipeytyneitä kyynärpäitä.Mahtaakohan tuon päälle tehdyt lukotusharjotteet rasittaa kyynärvarsia myös? Tähän ja muutenkin hitaampaan palautumiseen kiristelyn aikana on auttanu suuresti hieronta ja suosittelen sitä kyllä kaikille jotka kiipeävät +3kertaa viikoon tahtia.
Mun oma hieroja on kovaa punttaava ja todella asiansa osaava kaveri. Uskomaton tunne kiivetä aukihierotuilla forkuilla. Mulla alkaa herätä jopa toiveita siitä että pystyn tulevaisuudessa treenaamaan keskimäärin jokatoinen päivä kunhan intesiteetti, harjotusmetodit, paino ja kehonhuolto pysyy tasapainossa.
Hankalaa varmaan mut yritän tätä kyllä syksyllä.

Melkosta viidakkosäätä on luvattu tälle viikolle joten ulkoilut jää vähemmän yllättäen taas väliin.
Hyviä kitkoja vaan kaikille ;)

Kesä alkaa olla pikkuhiljaa mukavasti ohi ja oon päässyt takasin töihin. Ilmasekshan ei kehtaa tietenkään blogata. Kesä on aina ollu mulle vähän sellasta ylläpitokautta. Kesäkuu näyttää 9 treeniä ja heinäkuussa on kerteny jo 12 rimpuilua. Ulkonahan on käyty ahkerasti 3 kertaa kuukaudessa tahtia, YEAH.

Droppi kevään huippukunnosta tuntu yllättäen jäätävän isolta. Onneks mulla on edes sen verran  ymmärrystä etten elättele toiveita ainasesta huippukondiksesta. Ihmiskeho ei siihen yksinkertasesti kykene.Simppeli juttu ja mitä vähemmän sillä vaivaa omaa päätään, sitä mukavampi on taas suoriutua sillä samalla tasolla millä oli jo pari vuotta aikasemmin.

Mulla on kertakaikkiaan ollu melko rajotetusti aikaa kiivetä tytön syntymän jälkeen.Siitä on ollu onneks jotain hyötyäkin. Se on innostanu harjottelemaan vähän kurinalasemmin.Pääasiassa kampustelua 2 krt viikko ja lukotusharjotteita seinällä siihen kylkeen. Keskivartalokin on saanu kyytiä keväiseen malliin.Sormilauta on musta aika kömpelö keksintö ja  roikun siinä lähinnä vierotusoireiden aiheuttamii oireisiin.

Kiipeilyharrastuksen aiheuttama 5 vuotta jatkunu dieetti on ohi parin kuukauden päästä.Toki ruokavalio jatkuu järkevänä, mutta pyrkimys pudottaa painoa saa tulla tiensäpäähän. Jos olisin aikanaan kiristelly ja tavotellu tätä mulle maagista 75 kilon rajaa, siihen ei varmaan hirveetä eforttia olis tarvinu. Boulderoidessa on kuitenki tullu paremman laatusta lihaa aika reippaanlaisesti. Kivaltahan se näyttää, mut kerryttää kiloja. No syyskuuhuun mennessä lupaan itelleni tän painon saavuttaa. Samaan rakoon yritän kaivaa jonkunmoisen suorituspiikin ja kiivetä jonkun mulle vaikean linjan, sisältä tai ulkoo ei sen väliä, niinku ei oo greidilläkään. Riittää että siinä on riittävästi porjektoitavaa.

Ja koska otin pitkästä kuvan joka mielyttää omaa silmää, postaan sen kivasti tähän

Käykäähän ulkona kiipeemässä.

Tyttö tuli

Uusi reipas kiikkuja putkahti meiän perheen iloksi maailmaan vappua edeltävänä sunnuntaina ja fiilis on katossa.
Tää tarkottaa sitä että onnistuin taas siirtämää ulkokauden alotusta lahjakkaasti. Syrjähypypyt köydellä on tosin jatkunu melko tiiviinä. Neljä viimosta sessiota ennen synnärille lähtöä oli köysittelyä joista viiminen oli jo ihan ok. Lähetin melko putkeen yliksellä helposti 6b+,6c+,6c kombon ja jälkkäriks kolmella levolla  negan 7b plussan. Flowssa on vaan vielä parantamisen varaa ja ylistelyt on toiminu siihen jostain syystä paremmin ku liidaus.

Tässä nyt varmaan hetki menee ku fiilistelee uutta perheenjäsentä, joten ylläpitokautta pukkaa hetkisen verran.Kävin muuten Konalassa pari päivää takaperin jonne oli tullu ihan huikeita alakutosia. Pitää mennä koittamaa niitä jonku nukutun yön jälkee. Eritoten sen uuden snadin seinän reitit oli mulle ihan hepreaa. Joku fontsusta kotiutunu biisti ne on selkeesti tehny.

Tyttö toivottaa kaikille hyviä kiikkuja <3 Ens viikolla pääsee kiipeemään nimittäin aika hienossa kelissä ja kitkat voi jo unohtaa.

Isältä pojalle

Vein torstaina ensimmäistä kertaa pojan tutustumaan boulderkeskukseen kun on jo aikamiehen iässä, 5v. Jonkun verran jännitti pojan suhtautuminen paikkaan ja lajiin ylipäätänsä. Melko turhaan, poika fläsäytti parit 6b:t että heilahti! No ei ihan, mutta nautti touhusta suunnattomasti ja sai puoliksi torbeedoitua Anttonin treenit \o/ Päivisin keivi on musta ihan ok mesta lapsille kun kiikkujia on melko maltillisesti. Joskus hyvällä tuurilla saa kränkätä jopa yksin. Täytyy myös antaa tunnustusta BK:n kestävän kehityksen linjauksesta päästää nassikat ilmaseks kiipemään ja popotki tulee talonpuolesta.


 Omat könyymiset on sujunu ihan hienosti. Tälle vuodelle on tosin siunaantunu vasta 27 boulderia + 5 köyttä joka alkaa tuntuu jossain määrin pikkasen vähältä.Varmaan sama fiilis kun olis vierotuksessa. Jokanen kerta on niin puhasta nautintoo ja euforiaa. No se euforia varmaan katoaa jahka siirryn ulos kiipeemään tätä suomen ihanaa kiveä. Ens viikolle on luvattu jo niin hyvää ilmaa että eiköhän se oo aika korkata ulkokausi. Pohjautin ekaa kertaa mun kahet Pyyttonit vibramin edgellä, gripin sijaan. Ihan jämäkältä kumilta vaikuttaa. Kerron myöhemmin kannattiko. Kiikkuja!

Päivät pitenee, aurinko paistaa ihan herkeemättä ja lumi muuttuu nestemäiseen muotoon ja valuu ränneistä terassin laudotukselle.Kuumotus päästä suorittamaa aktivitteeja pihalle on ihan järkyttävä.Pilkkiminen on hanurista ja jääpuikkojen hakkaamiseen en oo toistaseks ryhtyny.
Tähän aikaa viimevuonna pääs jo ongelle. Ennen köysikiikkuja oli pakko käydä kollaamassa jäätilanne ja aika lohdutonta on, kaunista tosin.

Klik

Köydellä kiipeeminen ei edellenkää tunnu kovin eteenpäin vievältä puuhalta.
Kivahan se on käydä läpsyttelemässä niitä reittejä,ei siinä. Köysittely tuntuu oikeestaan ihan hyvältä palauttavalta aktiviteetilta, paitsi että mun vasen takaolkapää alkaa usein vihottelemaa lisääntyneestä volyymistä. Uskomatonta et se kestää kuukausien tauottoman intensiivirääkin bouldereilla ja vasiten kipeytyy tosta kevyestä läpsyttelystä. Johtuu varmaan roikkumisesta jota köysitouhussa syystä tai toisesta aika paljon tulee harrastettua. En sille mitään muutakaa syytä keksi.

Aki on vetäny mut onneks mukaan yhteen sen 3d-seinällä makaavaan projektiin.Kruksiton alaseiska siinä keskellä.  Toi seinä on mulle painajaismainen kulmaltaan. Se on semmonen välimallinp***a. Ei suora eikä hänkki. Melko mauton, hajuton ja hapottava. Kaikki paino valuu käsille heti loivan negan alussa, ihan sama miten päin askellan menemää sitä. Kolme-neljä muuvia neganpuolella ja lepotauko kutsuu.

Jotenki mun on helpompi sulattaa se et reitti jää kesken koska se on liian vaikee muuveiltaan.Mut se että reitti tuntuu osiin pilkottuna ihan tissiposkimeiningiltä, eikä sitä saa menemää on kyllä jotenki ihan hirveetä.Pitää mennä ens viikolla runttaamaa se saatana väkisin.

Nyt on ollu aika himmata tahtia ja tehä syrjähyppy takas köyden parii. Lukeman perusteella aika moni taistelee köysittelyssä putoomisen pelon kanssa, eritoten pidempien taukojen jälkeen.Itelläni en tota vaivaa onneks huomaa.
Mun klippaaminen on aina ollu niin heikkoa ettei siinäkää oo päässy takapakkia tuleen. Lepäämisen kanssa tuntu olevan ehkä eniten hakemista.

Areenan kisaseinän oikeessa laiassa on kiva 5c jota hinasin kolmee otteesee palautteluna.Viimisellä kiekalla rupesin hakemaa ravistelupositiota samasta kohasta ku muillakin kerroilla, keskeltä reittiä.
Tuli vähän dumbfuck-olo kun huomasin et lepo onnistuu ilman käsiä, kuhan rekryää keskivartalon mukaa talkoihin ja antaa senkin tehä jotain.

Note to self: Lepoasentojenkaa pitää vähän skarpata.

Pumppi on kyl lamauttava ilmiö silloin jos sitä on systemaattisesti juossu karkuun kuukaudest toiseen. Se jotenki säväyttää. Alkaa pelottaa et sortuu johonki helppoo virheeseen. Toinen juttu mikä mua arveluttaa on se ajankohta milloin uskaltaa päästää forkut täytee happoa.Ekan tunnin aikana hankittu flashpumppi yleensä tuntuu tuhoovan sen parhaan terän koko touhusta. Tätä virhettä osaan onneks vältellä jo ihan taidolla, mut lämmitelymetodeis on aina hiomisen varaa.

Muiltaosin homma rullaa ihan hyvin.Toki mun stamina alkaa piirtää lehmänhäntäkäyrää jo 10 helpohkon reitinki jäkee mut siihen on totuttu.Boulderoijalle se on ominaisuus eikä puute.

Videokuvaamisen kanssa on ollu edelleen kiusallisen hiljasta. Yhen hienon probleeman oman ensinousun sain taannoin sentää tallennettua. Upee, herkkä reitti vaikkei se tosta vänkkäämisestä ehkä välity .Suosittelen.

Mietin aamulla konalasta pois ajellessa et mistä se hyvä sessio koostuu. Mulle ainakin on tärkeetä et saa suoritettua vaikka ees yhen jonkun itelleen hankalan jutun. On se sitte yks käden heitto, isompi muuvi tai linkkaus, tai kokonainen reitti. Jotain valmista on aina hieno saaha aikaa. Mut toinen paljo isompi tekijä on se et saa rekryttyä koko kehon oikeesti satasella siihen kiipeemiseen.Listasin pääpiirteittäin hetkellisen kiipeilykunnon osatekijät jotka mulle tuli keskeisimpinä mieleen:

-Sormet ok.
-Forkut  ok,ettei pumppaa suotta.
-Selkä/olkapäät täydessä voimassa.
-Lonkan ja alaselän liikkuvuus 100%.
-Yleinen vireystila hyvä.
-Keskittymiskyky ok.

Aika typistetty lista mut silti tos on musta melkeen kaikki oleellinen? Tän jälkeen rupesin kelaamaa, et mitkä on ne eri tekijät jolla noi ylläolevat ehot täyttyy.No niitä on lopunperin melko määrä.Jätetään lepo ja muut itestäänselvyydet täst pois. Samoin hienosäätö.

 -Lämmittely.
Ihan ykkösjuttu musta.Täähän on kaikille itsestäänselvyys mut silti ehkä 10% jengistä lämppää kunnolla.Ite saatan hyvänä päivänä jopa kuulua tohon kymmenen pongon sakkii :)

-Koko kehon läpikäyvät venyttelyt treenin ulkopuolella.
Jotenki siitä alkaa tulla ruutiinia jopa kankeelle juntillekii ku tarpeeks monta vuotta kiipee.
 
-Rittävä hiilihydraatin ja veden saanti.
Vettä pyrin juomaa joka päivä 3 litraa.Täs kohtaa jos oikasen huomaan sen samantien heti treenin alussa. Eritoten kädet menee flashpumppiin, välillä jo lämpätessä.Muistaakseni blogikolleega Aki.H joskus hehkutti kuinka kivasti palautuu ku vetää puol kiloo karkkia iltapalaks.Ei voi ku kompata. Tuntuu et mitä nopeempi hh ja mitä enemmän niitä syö, sitä parempi palautuminen.Harmi et täs on pakko tehä kompromisseja ettei se flesu vaa tartu. Etenkää perseesee tahi muihin kiipeilyllisest hankalii kohtii.

-Kehon aminohappo- ja phtasapaino.
Kreatiini ei musta sovi kovin hyvin lajin henkeen tai en sitä jostain syystä käytä, mut beta-alaniinin puolesta on pakko liputtaa.BA on karnosiiniaktivaattorina toimiva aminohappo. Karnosiini taasen on kehon voimakkain yksittäinen maitohappopuskuri. En ainetta sen enempää promoa ku ei siitä mulle kukaa mitään maksa, mut ompahan treeniä parantavaa pulveria.Phtasapainon tarkkailusta oon laistanu koska en tosiaan enää juurikaa kärsi pumppaavista forkuista, kiitos beta-alaanin ja riittävän veden saannin.

-Valmistatuminen treeniin.
Muistan nykysin aina syödä tunti kaks ennen kiikkuja, hyvä jes.Täl aterialla ei musta proteeinilla oo mitään virkaa.Joku saa mieluusti esittää perustellun eriävän mielipiteen ja korjaan kyllä syömistäni tossa kohtaa. Oikeestaan jos joku vois perustella mulle miks mega-ateria on välttämätön ennen jokaista kiipeilyä, oisin hyvin tosi kiitollinen!Nojuu..
Aamutreenille on vaikeeta saaha kovin paljo nestettä alas, mut jos edelliset päivät oon tankannu hyvin en huomaa mitään ongelmaa.
Jos lähen himasta, yritän aina vähän lämmitellä ja mobilisoia lonkkia yms.
Juon kahvin ettei heti ekaks tartte tilata lattea ku pääsee pelipaikoille. Otan BA:n ,300mg kofeiinia ja juon vettä. 

Näiden tekijöiden rutinoittamisella oon selkeesti saanu huonoja kiipeilypäiviä vähennettyä.
Katotaan saanko kolme pitkää (2h-4h) ja eheetä bouldertreeniä tälle viikolle jos oikeen panostan yllä mainittuu.. Kiikkuja!

Olikohan Dave MacLeodin "9 out 10 climbers make the same mistakes" jossa neuvottiin ruuhkavuosien ja kiipeilyn sulauttamisesta toisiinsa.Harmi ettei mitään muistikuvaa mitä kappaleessa sanottiin.Muistaakseni ihan pätevää tekstiä kuitenkin, eikä mitään "choose climbing u fatso"-tasosia vinkkejä.

Enideis, pitää alkaa soveltaa.Tuntuu et 2-3 kertaa viikkoonkin on nyt ihan liian tiukalla. Tän päivän treeni typisty 30 minuutin sormilautaan ja leuanvetotankoon. Keväällä perheeseen syntyvä apukiipeilijä tuo varmaan viel oman mausteensa tähän ruuhkavuosisyndroomaan. Onneks työjutut hoituu 4päivää töitä - 6 päivää vapaata periatteella. Ainakin toistaseks. Harvoin näin pahaa treeniaikavajetta pääsee syntymään. Onneks, koska silloin alkaa useinmiten hermot yllättäen kiristyy.

Loppuviikosta lupaan itelleni kahet kiikut. Kiipeen lujaa ja laadulla.

Eilen kävin pyristelemässä toisen maksimisession tälle vuodelle. Optimaalisessa treenikuviossa toi treeni olis ollu tänään, mut viikonloppu menee äijien kanssa mökkeillessä. Parempi varmaan näin, ku että olisin tänää ottanu treenin jälkeen palkkariks kaljaa. Yks välipäivä oli yllätten melkeen jopa riittävä palautumisee, kuhan kattoo asiaa riittävän positiivisesti.

Huomaan itestäni aika nopeesti oliks sessio askel progressiion vai askel sairastuvalle. Raja on silti aika häilyvä silloin ku haluaa maksimit irti.Sormet on edelleen tikissä ja mun valkonen neljävitonen edisty piirun verran. Luulin tosin et muuvi jonka sain eilen menemää mukavasti olis ollu joku kruksin tapanen, turha luulo.Viime kuussa tuli 10 buolderia ja seittemän oheis reeniä. Tuntu hyvältä konseptilta. Katotaa miten toi toimii stressaavan treeniin kanssa. Pitää vaa toivoa et keho suhtautuu armollisesti vuoden ekaan läträyskeikkaan.

Painosta piti viel tuulettaa. Oonhan ikidieetillä niinku varmaan kaikki kiipeilijät. Tänää oli aamupaino 77 ja risat. En muista että näin alhaalla olis ollu varmaan 10 vuoteen.Pitää ottaa rasvat joku päivä ja tutkailla onks musta tulossa vaa laihaläski vai mistä on kyse.Pietää toiveita yllä et se kymppi alkais jo keväällä alittuu.Nyt maksan marinointiin, viikonloppuja.

Seiskoille

Kunnon selkäsauna tekee aina hyvää vai miten se meni. Nyt on kroppa niin hyvässä tikissä parin kuukauden löysäilyjen jäljiltä, että saa luvan kestää snadia runtua.Aika ottaa epätoivosta yrkkää yli seiskan reiteillä. No ei se niin epätoivosta kyllä edes ollu.Meni oikeestaan ihan suksee. Sain linkitettyä monia 7a+ muuveja 45 hänkillä nippuun. Keho tajus nopeesti miten homma toimii ja hermotus on hereillä jo valmiiks. Mystistä. Kampustelin lopuks isommilla listoilla tasavetoja (molemmat kädet samaa aikaan seuraavalle) ja tokalla vedolla rimat meinas loppua kesken. No siihen oli todella hyvä lopettaa.

Statseja ku kattoo ni tää oli vuoden 15 boulderi.Tuntuu ihan laiskottelulta kiivetä näin törkeen vähän.2 köyttä,3 joogaa 5 keskikroppaa ja kolme leuanvetoa lisäromuilla lisäharjoitteina.Yhteensä 28 harjotetta mikä toisaalta on jo sentään jotain.

Viime vuonna kiipesin aivan liikaa rajoilla. Kauheeta nuoralla tanssimista. 4 maksimitreeniä viikossa. Samoilla projekteilla kerrasta toisee, kuukausia putkee.En muista oliko siinä joku pointti. No eihän se hirveen hyvin menny.Lupaan nyt itelleni et alotan tän sormirääkin rauhassa enkä jatkossakaa palaa noihin 4 kertaa/viikko systeemeihin. Ja lepopäivinä meen kuvaamaan, enkä "vähän vaa kiipeemään".

Tänää oli huikeet energiat koko päivän vaikka koisasin vaivaset viitisen tuntia yövuoron jälkeen. Saa nähä nukuttaako tänä yönä.
Epäilen.

Aamut on ollu nyt niin hienoja että on ollu pakko mennä kameran kanssa heilumaa pelloille yövuorojen jälkeen.Uus kamera rokkaa ihan kympillä kokoseksee.Toivotaa et nää hyvät kelit jatkuu ja alkais lämpenee, olis kiva päästä jo ulkokiikuille.

Lepo ja ego

Mun motivaatio on ylittäny selkeesti uuden rajapyykin ja nykysellään multa löytyy riittävä määrä intoo myös lepuuttamiseen. Ei se vieläkään herkkua oo, mut kyllä tää menee. Luulen etten oo tänkään asian kanssa kovin yksin. Viikko ilman lepoa tai pidempi ajanjakso ilman maksimi vääntöä ja feiliin saakka menemistä tekee levottomaks. Kun kattoo miten muut boulderkeijot vääntää niin tuntuu et se jatkuva epäonnistuminen on lähempänä mukavuusaluetta ku helpot lähetykset. Aikanaan kun boulderiin tutustu, en voinu sietää etten saanu sitä samaa flow-tunnetta mihin köysireitillä pääsee niin helposti. Tuntuu ettei nykysellä tekemisen tyylillä saa enää mitään helpolla ja siitä on tullu kaikinpuolin palkitsevampaa.

Kiipeeminen prosessina on opettanu mulle tosi paljon. Just toi kaikki-nyt-heti-suksee-asenne on vaihtunu ja ego selkeesti antaa tilaa nöyryydelle ja aidolle tekemiselle - ainaki kiipeilyn saralla. Kyl täs vielä on ajoittain semmonen palkkionmetsästyksen maku, mut se on menettämässä merkitystään. Tää toki saattaa olla illuusio.

Onhan se palkitsevaa topata 30 yrkän projekti. Siin on just sitä prosessia mitä elämä on. Tavote,yrittäminen,epäonnistuminen,oppimisprosessi,suorittaminen ja lopputulema. Sisäkiipeilyn ainut varjopuoli mulle jos ruuhkaa ei lasketa, on se et asiat saattaa jäähä kesken. Ne on kiva viedä loppuun.Onneks lopputulema on sama huolimatta siitä et häviiks yks projekti alta.

Ihme horinaa. Pitää varmaan tehä töitä välillä, siitähän mulle maksetaa.

Filippiinit

Eilinen sessio oli vähän pettymys. Menin ysiltä Konalaan toiveena että trafiikki ois jo vähän rahouttunu. Eipä ollu. Populaa oli yhtenä k****ä. Kympiltä totesin etten ees yritä kuvata mitään, kennolle olis kuitenkin tallentunu lähinnä patjalla seilaavia kanssakiipeilijöitä.

Isompi ketutuksen aihe on ettei kroppa ollu palautunu viimeviikon rääkistä.
Sormissa tuntuu edelleen rasituskipua.Hauiksessakin tuntuu jotain pientä jännää. Mut on mulla tosta sessiosta aika paljo hyvääkin sanottavaa. Toppasin kaks uutta kuusceetä joista toinen meni onsighttina, JES. Tää on eka laatuaan. GJ \o/ Lisätään tavotteisiin että tällaset on vuoden loppuun mennessä sääntö eikä poikkeus.

Koko ajan mietityttää että johtuuko tää kehityspyrähdys siitä että viimevuoden tiheä treenitahti tuottaa satoa kun keholla on ollu paremmin aikaa palautumiseen. Vai siitä että mulle sopiva harjottelutiheys on noin kolmen tai neljän päivän välein.Aika hanurista jos näin on.Ois kiva kiikkua 4-5 päivää viikossa. Kai se niin on että treeni-frekvenssiä on vaa ajoittain syytä vaihtaa.


Filippiineistä piti vähän jauhaa. Tuli käytyä keski-filippiineillä 2011 ja sen jälkeen oon koko ajan vaan haikaillu takasin. Viikon verran urhattiin kiipeilyyn. Tai veneilyyn siinä suurin osa aika toki meni. Kränkkäilyt suoritettii Palawanilla, muusta filippiineistä eristäytyneellä saarella. Kalliokiipeilykulttuuria ei mestalla ole. Meidän venekuski, herra Bambu kerto kyllä tarinaa jenkistä joka oli pultannu muutama vuos aiemmin kaltsua pisnes mielessään. Hemmo oli vaan kadonnu mystisesti Ameriikan reissullaan. Tätä kaltsia ei viititty mennä kattomaan kun ei köyttäkään mukana ollu, eikä sitä Palawanilla tarvi. Vettä ja kaltsua on joka puolella ja maisemat on ainakin rollareihin verrattuna kohtuulliset. Kuvat kertoo enemmän:

Kestävä kehitys

Jäin jumiin kelamaan tota pitkällä aikavälillä tapahtuvaa kehitystä. Perjantaina tööttäsin tarkotuksella sellasen circuitin että tiesinpähän tehneeni.Suunnitelma oli pitää taukoa huomiseen joka on ollu helppo pitää.Mun on yleensä parasta pysytellä bouldereilta pois jos voimat ei oo 100% palautunu. Tulee vaa turhautuminen siitä ettei oo antanu kropan palautua, ei voi antaa parastaan ja riski loukkaantumiseen on potenssiin sata.Silti niille projekteille pitää vaeltaa aika-ajoin puolkuntosena ja se tekee ihan saletisti hallaa kehittymiselle.Hyvin jännä.

Not.

Hyvin tyhmä.


Kiikkuja oon nyt kirjannu yös 2011 keväästä lähtien ja ne näyttää tältä:

2011 - 79
2012 - 123
2013 - 14

Tänä vuonna oon onnistunu kirjaamaa jo 3 core-,3 jooga- ja kolme leuanvetoatreeniä lisäromuilla.GJ! Keskivartaloa ainakin on oikeasti enemmän, mut pitää muistaa kirjata ne ylös ni ei tartte selitellä.
Viimevuoden alkupuolella tää homma luisu sitte pääosin boulderin puolelle.kehityskaari pelkistetysti on 6a-->6c. Köysi puolella en varmaam tällä hetkellä kehity,mut se on mulle ihan sejasama.
Niitä sisäseiskoja on doggailtu riittävän kauan ja seuraavan kerran ku alan köysihommaa sisällä työstämää, haluun et mulla on voimaa oikeesti paljo enemmän kun ennnen ja suuntahan on tosi hyvä ja tavote osin jo täytetty.

Perjantaisen session jälkeen oli ekaa kertaa tänä vuonna sitä pelottavan laatusta kipua sormissa ku heräsin(tais olla seuraavana aamuna). Tai lähinnä se on sitä sellasta jäykkyyttä.Sormet on niinkun puoliks koukussa kun herää ja ne on aivan tönköt. Siihen kuntoon ku kädet menee, alkaa järki yleensä päässä kuiskimaan että lepää. Kehityn selkeesti ja uskon tohon vinkkiin nykysin ekasta huomautuksesta. Näinhän ei aina oo ollu. Viimeks joskus marraskuussa venäytin kaks vasurin sormea
niin et legendaarinen kauppakassireeniki sattu ihan törkeesti.Ego ei ilmeisesti ymmärtäny että seiskan dynot pienistä poketeista ja umpiväsyny keho ei mun kohalla välttämättä oo tehokas treenimetodi.ONNEKS mitään ei revenny ja vamman hoitoon meni noin 2 kuukautta.


Harmittaa etten oo saanu järjestettyä mitään siistiä reissua tulevaisuuteen. Tästä on jo kaks talvea aikaa ku käytiin vaimon kans filippiineillä. Uskomaton mesta. Tahtosin jo takasin. Vesisooloa on niin paljo ku jaksaa vaan kiivetä. Kaiken lisäks on todennäköstä ettei sitä kukaan muu oo ikinä ees kiivenny.
Tosta lisää ens postissa. Fiilistelen jo kuitenki yhellä vaimon huippulaakilla:

24/7

SE pyörii mielessä 24/7. Tauti on jatkunu jo vuosia. Välillä se helpottaa vähän, tosin sillonkin motivaatio ite kiipeemiseen on säilyny. Tää blogin rustaaminen tekee selkeesti hyvää.
Mikä siinä on että tää on niin kokonaisvaltasta touhua? Luulen et mulla on lajitovereita aika paljon. Siitä ei vaan puhuta hirveesti ääneen., mut kyl sen hallilla ja kalliolla huomaa että jengi on aika sisällä lajissa.
Toki on mahollista että suurimmalle osalle tää on vaan harrastus.Mulle ei.


Sulkkareita on avainniput täynnä. Facebook työntää feediin kiikkupornoa yhtenä torvena.Blogit plärätään läpi päivittäin, samoin keskustelufoorumit.Syömisiä kytätään ettei läskiä vaan tartu luiden ympärille grammaakaa enempää. Nukkuminen suoritetaan laybackissä. Aamulla venytellään jos se vaikka joskus alkais taipua.Kauppakassi pitää kantaa aina yhellä sormella.Uusia kenkiä katotaan eri sivuilta kerta viikkoon. Vaimo ilmottaa 4 lepopäivän jälkeen et nyt on aika painua taas kiikulle kun ukko alkaa käyttäytymään ihan liian levottomasti.

Onhan tää nyt aika hullua.

Kaiken kaikkiaan kiipeily on niin iso osa mun itsetuntoa, mieltä ja eheyttä ettei se aina tunnu terveeltä.
Mitähän sitte ku tää loppuu? Ei vaan enää pysty. Viimestään kasikymppisenä?
Onneks mulla on siltikin vielä  perhe, ystävät, valokuvaus ja kalastus. Sitäpaitsi ongelle pääsee rulliksellaki. Ei tosin parhaille kiville,Mut siihen on vielä matkaa, hetki. Toistaseks heitetään seisten.

Progressio

Viime aikoina on ollut havaittavissa huomattavaa kehitystä. Yritän ymmärtää mistä se johtuu.Viime vuonna kirjattuja kiikkukertoja tuli 123.Tämä oli mun intensiteetillä  liikaa.Vai oliko?Ainakin jälkeenpäin tuntuu ettei sielä kovin montaa hyvää palautumisjaksoa ollu.Vaarana vaan on että jos teen johtopäätöksiä lyhyen ajan kehityksen perusteella, saatetaan mennä metsään.

Pitkän aikavälin kehitys tässä se pointti on.10 vuoden päästä olis kiva lähestyä kasia.Viime vuonna sessiot oli lyhyitä ja rankkoja. Päätä hakattiin seinään urakalla.Tämän vuoden puolella taasen kiikut on venytetty parhaimmillaan yli kahteen tuntiin.Muita treeniin tehtyjä muutoksia viimeisen muutaman kuukauden aikana:

-Kiipeilyn määrää sessioina on vähennetty.

-Tämän myötä palautumisajat pidentyneet.

-Lepoaikaa yrkkien välillä pidennetty.

-Jumissa olevien projektien itsepäistä hinkkaamista vältelty.

-Palautumiseen on panostettu enemmän monella saralla:
Joogaa /venyttelyä päivittäin, +3 litraa vettä päivittäin,beta-alaniinin määrää lisätty,pallo hierontaa ja Ice Poweria kipeisiin lihaksiin tarvittaessa.

-Keskivartaloharjoiteita vastaavasti lisätty ja uutena hermoston piristyksenä joulukuussa mukaan toin     leuanvedon lisäpainoilla. Myötäotteella maksimiykkönen liikkuu tällä hetkellä 30 ja 40 kilon välissä.

Mitähän johtopäätöksiä tästä pitäs nyt vetää? Ei mitään hajua.
Pääasia että kiipeäminen on mukavaa ja motivaatio kukkii. Näitä juttuja on vaan kiva kelata silloin kun ei voi kiivetä. Toivottavasti mun kroppa kestää joskus vielä jokapäivästä harjottelua.

Viime vuoden tavote tikata läjä 6c:tä sisällä täyttyi.
Tämän vuoden tiukka tavote on sama kuin edellis vuonna eli nostaa tasoa pykälän verran.
Ulko kiipeilyyn tavotteita ei aseteta. Se on puhdasta naaatiskelua ja kahvin juontia.
Vuoden loppu puolella on siis haaveena topata tusina alaseiskoja.
Niin kauan kun harvempi harjotus frekvenssi ja pidemmät sessiot tuottaa hyvää tulosta mennään tähän tyyliin.

Specs

Ja kiipeilyblogia pukkaa...
Syy alottamiseen lienee se etten saa muiden kiipeilyaiheisista blogeista tarpeekseni 12 tunnin duunipäivien aikana. Toinen painava syy on siinä että kattelisin mieluusti muiden peruskiikkujien vitskuja, mutta niitä ei liikaa eetteriin pauku. Lupaan siis panostaa videomateriaaliin (ja kuviin!), uuden kameran voimin.

Vähän speksejä:

-Kiipeilty: 4-5 vuotta.
-Kehitys: Vaatimaton, (sitä on tosin taas havaittavissa)
-Suuntaus: Tällä hetkellä vahva kallistus boulderointiin
-Treenimesta: Konala.
-Paras kokemus: DWS keskifilippiineillä on ollut tähän asti parasta.

Disclaimer. Videot tulevat olemaan olettavasti täynnä heikkoja kuvakulmia ja huonoa kiipeilytekniikkaa täynnä.

Tulkaa huikkaamaan jos tunnistatte mut tätä kautta.

Ja ensimmäinen videotesti uudella hienolla Canon G1 X:llä: